torstai 26. toukokuuta 2016

Kyllä kaupungissa on mukavaa

Minua potuttaa, että osa ihmisistä on niin hölmöjä, etteivät ymmärrä kaupungin hienouksia! Kyllä kaikkien ihmisten kannattaisi muuttaa kaupunkiin parhaiden palveluiden ja sivistyksen pariin. Metsän keskellä asuminen ja metsän hyödyntäminen ovat vanhanaikaisia.  Metsässä oleilu on ennen kaikkea niin fyysiselle kuin henkisellekin terveydelle vaarallista.

Metsä on pelottava ja ahdistava paikka. Se vilisee inhoja vipeltäviä hyönteisiä, kuten punkkeja, hyttysiä, mehiläisiä ja hirvikärpäsiä. Metsään ei uskalla mennä siellä vaanivien karhujen ja susien vuoksi. Sitä paitsi, Suomen metsät ovat lajiköyhiä, joten niiden suojelu ei ole tärkeää, toisin kuin vaikkapa sademetsien tai koralliriuttojen. Vain metsistä saatava taloudellinen hyöty on tärkeää.

Monet hehkuttavat metsässä liikkumisen terveyshyötyjä, mutta minä, Simo Cityläinen olen vahvasti eri mieltä. Kannattaisi urheilla vain sisätiloissa koneellisen ilmastoinnin ja tasaisen tatamin keskellä.   
Mielestäni lintujen sirkutus ja kukkien huumaava tuoksu ja räikeät värit ottavat päähän. Mikään ei ole kauniimpaa kuin kaupungin asfaltti, betoniset seinät ja uutuuttaan kiiltävät urheiluautot. Ihminen on tarkoitettu elämään helpossa ja hektisessä kaupungin vilskeessä.

Metsistä ei ole modernille ihmiselle mitään hyötyä, koska nykyään ruoka saadaan kaupasta, marjat torilta, ja sähkö pistorasiasta. Terveellistä vitamiinipitoista ruokaa voi saada vain marketista. Puiden käyttö lämmöntuotannossa on mennyttä aikaa, koska puiden käyttö on vaivalloista ja puulla on heikko lämpöarvo. Suomen metsiä ei hoideta kunnolla, vaan ne saavat kasvaa ilman järkevää hoitosuunnitelmaa. Metsätalouden aika on kannattamattomana ohi. Näin ollen metsiä ei tarvita ollenkaan, vaan ne voisi lanata matalaksi hulppeiden kerrostalojen ja fiinejä ruokia tarjoilevien ravintoloiden tieltä.

- City-Simo

2 kommenttia:

  1. Pitää paikkansa, Simo! Mua harmittaa ku tääl Hesassaki pyörii joskus noit metsänpuolustaja-rämekuukkeleit :(

    VastaaPoista
  2. Ihan tosijuttuu heitä Simppa! Oon kyl ihan samaa mieltä sun kaan. Stadis tai kotona tietsikan ääressä on paljon siidempää pönöttää kui jossain itikkametässä

    VastaaPoista